Lopun alkua

Mulla on ollut ihan hirveän mukava vaihto. Lähdin matkaan vähän varovaisin odotuksin, mutta oon ehdottomasti saanut kaiken mitä toivoin ja paljon enemmänkin. Päivääkään en vaihtaisi pois, mutta toisaalta tuntuu, että nyt on melko lailla oikea aika palata kotiin.

Oon tavannut täällä paljon ihania ihmisiä, joiden kanssa tuun varmasti pitämään yhteyttä. Ensimmäinen reunion Ruotsissa on jo hyvässä suunnitteluvaiheessa. Mun lähin kaveripiiri täällä koostuu vaihtareista, mutta ei se mun mielestä ole huono asia enkä koskaan ottanut stressiä siitä, että mun pitäisi jotenkin välttämättä löytää uusi kanadalainen paras kaveri. Varmaan tärkeintä, että ympärillä on mukavia ihmisiä ylipäätänsä, ja helpompihan noita eurooppalaisia tyyppejä on lähteä myöhemmin tapaamaan. 

Vikat bileet ja Agnesin maailman upein synttäri-piñata

Kokemuksena vaihto ei ole ollut mulle mitenkään älyttömän "opettavainen" tai "kasvattava" enkä oikeastaan koe muuttuneeni ihmisenä. Tää pitkälti siksi että kaikki on ollut ihan superhelppoa. Isoin asia, jonka kanssa oon joutunut taistelemaan, on ehkä mun kämpän lämmitys. Kaikki on mennyt kivuttomasti ja jos joskus oonkin ollut hetkellisesti hukassa, apua on saanut usein pyytämättäkin. Tää elämänvaihe oli ehdottomasti mulle se oikea lähteä vaihtoon ja nuorempana olisin varmasti ollut kerta kaikkiaan liian nuori. Vaikka vaikeuksista tietysti oppii, on ollut erinomaisen mukavaa, että suurin stressin aihe on yksin vieraassa maassakin ollut ihan vain opiskelu.

En myöskään ole varsinaisesti ikävöinyt kotiin. Siinä vaiheessa, kun vasta istuin yöbussissa matkalla Helsinkiin, kävi mielessä että olisi sitä voinut jonnekin lähemmäksikin lähteä, mutta se oli oikeastaan ensimmäinen ja viimeinen kerta. Tietysti on asioita, joita välillä etäisesti kaipaa (ihmiset, hanavesi, pyörä, koira, ruisleipä, kannelliset vessanpöntöt) mutta noin yleisemmällä tasolla ei ole kertaakaan ollut sellainen olo, että voi kun olisin Jyväskylässä/Joensuussa.

Jotenkin elämä vaihdossa on elämää kuplassa, joka on syntynyt siitä tiedosta, että lähden 21.12. enkä palaa. Tyhmiä juttuja jaksaa eri tavalla kun tietää, että kohta niihin ei enää törmää. Hauskoista asioista nauttii eri tavalla kun tietää, että nekin ovat ainutkertaisia kokemuksia. Neljän kuukauden ajan elämä on ollut vähän välitilassa: arkea, mutta ei kuitenkaan tavallista. Oon osannut iloita ihan normaaleista pienistäkin jutuista ja mukavista hetkistä. Illallisista ja pingispeleistä kamujen kanssa, auringonlaskuista, mielenkiintoisista luennoista, markkinalauantaista, opiskeluhetkistä kirjastossa, bileistä ja illanistujaisista, hyvästä kaljasta, täysikuista ja ihan vaikka vain kaupassa käymisestä.

Oon oppinut rakastamaan tätä saarta, josta paikalliset on niin kovin ylpeitä, ja valtavaa kaunista Kanadaa ylipäätänsä. Voisin hyvin kuvitella asuvani jossain Kanadan isommista kaupungeista pidemmänkin aikaa, mutta jossain tulevaisuudessa sitten. Ajatuksen tasolla myös toinen vaihtojakso maisterivaiheessa on alkanut kiinnostaa, tai kesä jossain kaukana, tai reppureissu jolta voisi palata sitten, kun huvittaa. Mun halu matkustaa ja nähdä lisää on täällä ollessa ihan räjähtänyt käsiin. (Samalla oon tehnyt suunnitelmia koiranpennusta ja näppärämpi näkee tässä pienen ristiriidan, mutta katsellaan.) Oon myös kovasti inspiroitunut maailmasta ja yliopistoajasta ja siitä, että elämästä on hyvä ottaa irti niin paljon kuin saa. En tiedä mutta uskon, että mun arki Jyväskylässä muokautuu vähän erilaiseksi kuin mitä se oli ennen vaihtoa. Mulla on paljon ideoita ja kovin odottavainen & toiveikas olo tulevaisuuden suhteen.

Nyt on kuitenkin hyvä hetki palata kotiin. Juhlia joulua. Nähdä kaikki tärkeät ihmiset ja muut murmelit. Muuttaa uuteen kämppään Jyväskylässä ja jatkaa opiskeluja. Esipakkasin tänään ja kaikki mahtui, laukku painaa suunnilleen saman verran kuin tullessa. Perjantaina lähdetään.

Niagara Falls

Maanantaina ja tiistain välisen yön vietin Toronton keskustassa HI Hostellissa, jota voin kovasti suositella - siisti ja suhteellisen hiljainen hostelli kivalla sijainnilla ja hyvällä ilmaisella aamupalalla varustettuna. Aamulla yhdeksän pintaan lähdin hipsimään bussiasemalle, jossa hyppäsin Niagara Fallsiin suuntaavaan bussiin (Megabusilla 16 dollaria suuntaansa). Niagaran putoukset siis sijaitsevat samannimessä kaupungissa Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalla parin tunnin bussimatkan päässä Torontossa. Putouksille parhaat näkymät on Kanadan puolelta ja hyvä niin, Yhdysvaltoihin vievän sillan yli kun ei niin vain mennäkään.

Niagara Falssin bussiasemalta on vielä nelisen kilometriä itse putouksille. Paikallisbussi olisi toki kulkenut tätä väliä, mutta päädyin liikkumaan omin jaloin. Reitti kulkee koko matkan kanjonin vartta ja kun kelikin oli aurinkoinen ja reilusti plussan puolella, mikäs siinä oli kävellessä. Niagara Fallsissa on putousten lisäksi myös paljon muuta kasinosta lintutarhaan, ja kesällä se onkin varmasti tosi vilkas paikka, jossa viettäisi vaikka parikin päivää. Näin talvella sai kuitenkin olla ihan omassa rauhassa.

Putoukset olivatkin sitten kerta kaikkiaan mykistävä näky. Mun aiempi vesiputouskokemus rajoittuu Suomen pieniin putouksiin, jotka ovat vallan söpöjä pikkupuroja Niagaran American Fallsin 54 metrin vapaapudotukseen verrattuna. Wikipedian mukaan Niagaran kolmessa putouksessa yhteensä virtaa 2,8 miljoonaa litraa vettä sekunnissa. Miljoonaa litraa. Sekunnissa. Oli siinä pienellä ihmisellä ihmettelemistä. 

Paluumatka Torontoon kesti liki kolme tuntia. Tiet kaupunkiin olivat ihan tukossa, vaikka sinne vie varmaan kymmenen kaistaa ja poispäin vähintään saman verran. Toronto valtavine rakennuksineen ja lukemattomine valoineen vaikutti jopa vähän epätodelliselta, kun päivän oli viettänyt niin hienon luonnon aikaansaaman ihmeen parissa. Onneksi lentokentälle ei ollut mikään kiire, ja ehdin myöhästymisestä huolimatta vielä syömään ja hengailemaan hetken keskustassa. Loppujen lopuksi myös paluulento oli myöhässä, mutta pääsin kuitenkin ongelmitta takaisin Charlottetowniin. Nyt pitäisi alkaa pikkuhiljaa valmistautua tentteihin ja uskokaa tai älkää, pakkaamaan. Enää reilu viikko New Yorkin reissuun ja kotiinpaluuseen! 

Silta luvattuun maahan

Toronto

Lauantaiaamuna aikaisin lennettiin Katrinin kanssa Torontoon! Parin tunnin mittainen lento meni mukavasti nukkuessa ja meille jäi koko lauantaipäivä aikaa tutkia kaupunkia. Käytiin heittämässä tavarat airbnb-paikkaan Little Italyyn ja suunnattiin sitten kävellen keskustaan. Käytiin Kensington Marketilla syömässä dönerit, tutkittiin vähän Chinatownia, tsekattiin CN Tower (maailman korkein vuoteen 2007 asti!) maanpinnan tasolta, istusteltiin Nathan Phillips Squarella, hengailtiin satamassa ja käveltiin keskustaa ristiin rastiin. Tsekattiin tupaten täynnä olevat joulumarkkinat, joita Katrin ei saksalaisena ihan hirveästi arvostanut - markkinoille piti näin viikonloppuna ostaa lippu ja jonottaa ennen sisään pääsyä. Mun mielestä markkinat oli ihan söpöt, vaikka mitään ei tullut ostettua. Illemmalla käytiin syömässä kiinalaista ja palattiin ajoissa yöpaikkaan.

Sunnuntaina käveltiin jälleen Kensington Marketin, jossa soin elämäni parhaan grilled cheesen, kautta keskustaan. Käytiin Bloorin hienostoalueella mielenkiintoisessa Andy Warhol: Revisited -näyttelyssä ja käveltiin hetki Toronton yliopiston alueella. Vaikka UPEI:n kampus nätti onkin, jää se kyllä Toronton upeille vanhoille rakennuksille kakkoseksi - tuolla kelpaisi opiskella! Illalla syötiin ehkä viimeiset poutinet Kanadassa ja käytiin The Lockhart -baarissa juomassa muutamat drinkit. Paikka oli löyhästi Harry Potter -teemainen, pieni ja tosi sympaattinen, eikä juomissakaan ollut mitään valittamista.

Maanantaina suuntasin ensimmäiseksi Hockey Hall of Fameen (Katrin jäi hengailemaan kaupungille, ei kuulemma jääkiekko ihan niin paljon kiinnosta). Museo oli hurjan mielenkiintoinen ja iso, ja kieltämättä oli ihan siistiä olla Stanley Cupin kanssa samassa tilassa. Loppupäivä kulutettiin jäätävän kokoisessa Eaton Centressä, vaikka kovin paljon ostoksia ei onneksi tullutkaan tehtyä. Ostelun jälkeen syötiin (liikaa) all you can eat -sushimestassa nimeltä Spring Sushi. Sulateltiin hetki kaupungilla ja saatoin sitten Katrinin metroasemalle. Katrinin piti lähteä tentin takia takaisin saarelle, mutta mä jäin vielä vuorokaudeksi Torontoon. Keskiviikko meni pitkälti Niagara Fallsissa, mutta siitä lisää omassa viestissään!

Toronto on ihan uskomattoman ihana, siisti, monipuolinen ja eloisa kaupunki, ehdottomasti yksi tähänastisista lemppareistani ikinä! Suosittelen kovasti, jos joku on ajatellut reissua Kanadaan. Etenkin näin joulun alla kaupunki oli valoineen ja koristeineen tosi kaunis, vaikka arkkitehtuuriltaan se ei mikään aivan järisyttävä olekaan. Kokonsa puolesta Toronto alkoi olla mun handlauskyvyn ylärajoilla (vähän rupesi jännittämään, miten pärjätään New Yorkissa...). En vain osannut lakata ihmettelemästä sitä kaikkien valojen, lasin, autojen, kiireisten ihmisten ja pilvenpiirtäjien määrää. Välimatkat Torontossa on myös aika pitkiä ja julkinen liike ei sieltä toimivammasta päästä, mutta onneksi nuorilla jaloilla jaksaa kävellä. Kovin mieluusti joskus Torontoon palaisin, vaikka vähän (paljon) pidemmäksikin aikaa. Uusia asuntoja keskustassa näkyi olevan myynnissä 1,2 miljoonalla, joten täytyy kai ryhtyä lottoamaan.

Nathan Phillips Square

Lisää opiskelusta

Kuulemma yöllä iskevän lumimyrskyn takia mun perjantain luento on peruttu, mikä tarkoittaa sitä, että kurssit on tenttimistä vaille valmiita. Syyskuussa kirjoitin tekstin mun kursseista ja yleisistä fiiliksistä opiskelun suhteen kurssien alussa, ja sitä lukiessa täytyy kyllä vähän pyöritellä päätä. Tosi monet asiat, jotka ärsyttivät alussa, osoittautuivat lopulta ihan hyviksi, ja tietyt asiat, jotka vaikuttivat aluksi kivoilta, alkoivat myöhemmin ärsyttää.

Oon eittämättä oppinut vaihdossa paljon, mutta kursseilta en kyllä ihan hirveästi. Animal Ethics osoittautui tuskallisen puuduttavaksi kokemukseksi ja sai mut lähinnä pysyttelemään jatkossa kauempana filosofiasta. Intro to International Development Studies olisi varmasti ollut mielenkiintoinen normaalina kurssina, mutta verkkokurssina se jäi pinnalliseksi raapaisuksi. Tehtävät ja tentit olivat helppoja eivätkä loppupeleissä vaatineet kirjan lukemista ollenkaan. Käteen jäi ehkä elämäni helpoimmat opintopisteet (heti SPSS-kurssin jälkeen), mutta eipä juuri muuta.

Societies & Sustainability taas oli muutamista mielenkiintoisista luennoista huolimatta todella perustasoinen ja mukana oli opiskelijoita, jotka eivät puheenvuoroista päätellen olleet kertaakaan elämässään ajatelleet ympäristöasioita. Kurssin lukemistossa ei esimerkiksi ollut ainuttakaan tieteellistä artikkelia, mikä tuntui vähän hassulta. Professori oli kyllä ihanan innostunut aiheesta ja onnistui pitämään mielenkiinnon yllä, mutta valitettavasti en pidä suurimmasta osasta niitä metodeja, joita professori päätti kurssilla käyttää (monivalintatentit, "mitä luki kirjan sivulla 35" -pistarit, 14 hengen ryhmässä tehtävät ryhmätyöt...). 

Eniten varsinaista faktatietoa tarttui yllättäen mukaan bilsan historiasta. Oon aina ollut häpeällisen huono kaikessa historiassa, mutta nyt on ainakin suuret linjat tiedossa, mikä on mun mielestä ihan hyvä saavutus. Professori osoittautui maailman sympaattisimmaksi tapaukseksi, joka aidosta välittää opiskelijoistaan mutta jonka luennoilla ei ole oikeastaan minkäänlaista punaista lankaa. Useimmiten saan kuunnella 30 minuuttia elämänohjeita ja 20 minuuttia asiaa ja kursia itse kokonaiskuvan kasaan irrallisista vuosiluvuista/nimistä/paikoista.

Paras opiskelutila: kirjaston "super quiet area" ja sunroom

All in all, kurssien ja opetuksen laatu vaihtelee täällä paljon, mutta niin se kyllä tekee Suomessakin. Mulle jäi vähän sellainen yleiskuva, että opiskeluun suhtaudutaan täällä vakavasti, mutta itse kurssit eivät kuitenkaan ole niin vakavia. Suomessa mulla on ollut paljon lyhyitä, tiiviitä ja asiapitoisia kursseja - vaikka joku ilmansuojelu tai jätevesien käsittelyprosessit tai maisemavaikutusten arviointi. Täällä taas pyöritellään isompaa kokonaisuutta - eläinten oikeudet, kestävä yhteiskunta, biologian historia - yleisellä tasolla kolme kuukautta. Siinä ajassa ehtii tehdä ryhmätöitä, kirjoitella esseitä, keskustella, katsella videoita ja jättää muutaman luennon keskenkin, kun professorin mielestä on niin kaunis keli, että meidän pitäisi olla ulkona. Kanadassa mulla on herännyt paljon ajatuksia, kysymyksiä ja mielipiteitä, mikä on tietysti äärimmäisen tärkeää sekin, mutta mitään tiukkaa faktaa mulla ei ole täällä opiskelemistani aiheista heittää. En ole kovin perehtynyt kanadalaiseen korkeakoulusysteemiin, mutta käsittääkseni UPEI:sta saa pelkästään alemman korkeakoulututkinnon. Sekin varmasti selittää eroa kurssien tyylissä ja tavoitteissa.

Syyskuussa valitin siitä, että kurssin arvosana koostuu useasta pienestä osasta pelkän tentin sijaan. Täytyy myöntää, että palaan edelleen tyytyväisenä suomalaiseen systeemiin, jossa kurssin ensimmäisen puoliskon saa halutessaan chillata ja lukea tenttiin sitten kun jaksaa. Silti tämä lukukausi on selvästi tehnyt hyvää mun opiskelutekniikalle ja -motivaatiolle! Mulla on yllä oikein hyvä rytmi, jossa teen joka päivä jotakin. Joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta joka päivä jotain. UPEI:n kauniiseen kirjastoon on kiva mennä, päivän lukutavoitteen saavuttaminen on kivaa, uuden oppiminen on kivaa. Paljon kivempaa kuin se, että kolmelta aamuyöstä lukee ympäristölainsäädäntöä, kun tentti onkin jo ylihuomenna ja nää pykälät on nyt vaan pakko osata. Tämän oivalluksen, ihan ennen kaikkea muuta, toivon kovasti vieväni mukanani Suomeen. Saa nähdä, miten käy.

Toiseksi paras: Blanchin aula