perjantai 20. marraskuuta 2015

Montréal



Viikko sitten keskiviikkona siis hypättiin puolenpäivän jälkeen bussin ja lähdettiin huristamaan kohti Montréalia. Matkaahan sinne on noin 17 tunnin ja kolmen bussinvaihdon verran, joten vähän missattiin koko keskiviikkoinen ensimmäisen maailmansodan päättymistä juhlistava Remembrance Day. Vasta tuolla bussimatkalla sitä oikeasti tajusi, miten valtavan iso maa Kanada on. New Brunswick jatkui ja jatkui kokonaisen yön verran, ja siinä vaiheessa kun oltiin istuttu bussissa yli kaksitoista tuntia, ei oltu liikuttu kartalla vielä oikein mihinkään.

Perille saavuttiin niinkin hehkeään aikaan kuin 5.40 ja olo on ollut joskus freesimpikin, mutta muuten matka sujui aika mukavasti. Suunnattiin Tim Hortonsin kautta aamupalalle La Banquise -nimiseen paikkaan, joka oli ihan superkiva ja edullinen! Se on kuuluisa kymmenistä erilaisista poutineistaan, mutta noin aikaisin syötiin ihan vaan aamupalaa ja juotiin kahvia. Paljon kahvia.

Me oltiin varattu tosi kiva ja puoli-ilmainen airbnb-paikka Plateausta, ja käytiinkin aamupalan jälkeen siellä vähän virkistäytymässä ja valmistautumassa päivään. Paljon kyllä ehtii kun aikaisin herää, sillä kahdentoista aikaan oltiin jo matkalla kohti Biodomea, joka oli pieni puutarhan ja eläintarhan sekoitus. Bongailtiin pingviinejä ja laiskiaisia pari tuntia ja jatkettiin sitten keskustaan. Montréal on kuuluisa osittain maanalaisista ostoskeskuksistaan (tunnelia kuulemma 13 kilometriä), joita mentiin kiertelemään sadetta pakoon. Kaupoissa ja kaduilla oli jo joulukoristeita joka lähtöön, joulukuusiakin jopa, tykkään! Illalla käytiin verrattain edullisessa Sushi Crescentissä tankkaamassa all you can eat -sushia niin paljon kuin jaksettiin, mikä ei pitkän päivän jälkeen ollut mikään ihan vähäinen määrä.


Perjantaiaamu aloitettiin kävelyretkellä Eva B -nimiselle yhdistetylle kirpparille ja kasvisravintolalle, jonka mun ja Agnesin Montréalista kotoisin oleva buddy oli meille aiemmin vinkannut. Ostoksia ei tullut tehtyä, mutta syötiin kyllä lounasta ja ruoka olikin erinomaista! Sieltä mentiin Katrinin ja Agnesin kanssa pakolliselle museovisiitille Le Musée d'art contemporain de Montréaliin, joka oli positiivinen yllätys monipuolisene näyttelyineen. Myöhemmin käytiin tsekkaamassa chinatown, pohjoisamerikkalainen versio Notre Damesta ja maisemat joen rannalla. Keli oli (kuten koko reissun) vähän synkkä ja sateinen, mutta eipähän ainakaan tuullut ihan samaan tapaan kuin saarella. Illalla tavattiin loput meidän matkaseurasta eli José ja Dorrit Jean-Talon Marketilla, joka oli kieltämättä vähän isompi ja jännittävämpi kuin Charlottetownin Farmer's Market. Illalliselle palattiin chinatowniin ja suunnattiin sieltä vielä keskustaan muutamille drinkeille. Oli taas niin mukavaa vaan istuskella kiireettä, jutella ja nauttia lomasta. 


Lauantaina osa porukasta karkasi Ikeaan ostamaan piparitaikinaa ja glögiä (jotka muuten syötiin eilen, pipareista tuli niiiin kotoinen olo!) mutta mä ja José päätettiin viihdyttää itseämme mieluummin keskustassa. Käytiin kävelemässä vanhassa kaupungissa ja seikkailtiin sitten pari tuntia maanalaisissa ostoskeskuksissa. Ei taidettu edes käydä yhdessäkään kaupassa, kunhan käveltiin! Treffattiin loput iltapäivällä ja lähdettiin Mount Royal -kukkulalle, jonne pääsi kätevästi bussilla. Oli jo vähän hämärää, mutta näkymä kaupungin yli oli silti ihan mieletön. Illalla käytiin drinkeillä aivan älyttömän kivassa Le Mal Nécessairessa ja mentiin sitten syömään loman lopuksi poutinea. Oltaisiin haluttu La Banquiseen, mutta sinne oli jonoa ulos saakka, joten tyydyttiin lähellä olevaan pienempään paikkaan. Ihan hyvä valinta sekin - ei ranskalaisia, juustoa ja ruskeaa kastiketta oikein pilaamaankaan pysty! 


Bussimatka takaisin sujui ongelmitta ja mikäs siinä oli matkustellessa, kun sain nukuttua suurimman osan ajasta. Ihan heti en ehkä siltikään lähtisi yli puolen vuorokauden matkalle uudestaan, mutta muuten oli ehdottomasti kokemisen arvoinen ja hintansa väärti reissu! Ihan mahtavaa, että matkalle löytyi sopiva väli ja mukavaa seuraa. Montréal on aivan ihana kaupunki, tosi eurooppalaistyylinen, siisti ja värikäs. Hassua, että siellä tosissaan puhuttiin vain ranskaa - kaikki asiakaspalvelijat kyllä osasivat englantiakin enemmän tai vähemmän, mutta kaduilla ranskaa kuuli vähintään 90 prosenttia ajasta. Mulla oli hauska ulkomailla olemisen tunne koko reissun ajan ja oli ihan älytöntä ajatella, että PEI ja Montréal ovat samaa valtiota. Charlottetowniin on jotenkin jo niin asettunut, että siellä oleminen tuntuu kotoisalta ja vasta reissussa muistaa, että ulkomaillahan tässä koko ajan ollaan. 


// The thing I realized when I was travelling to Montrél was that this country is h-u-g-e. The 17 hour bus drive wasn't too pleasant but otherwise our little trip was great! I loved the Europian style city (even though it's possible that I'd love any real city after being in Charlottetown for 3 months) and having a small break from schoolwork. We had only three days to spend in Montréal but I think that we used our time well and experienced a lot. My favourite part was (surprise, surprise) food and drinks but I also enjoyed just walking around and feeling the atmosphere.

2 kommenttia:

  1. Kiva, että pääset näkemään muutakin kuin Charlottetownia. Puhuuko muuten kukaan tuosta teidän porukasta ranskaa?
    Reilun kuukauden kuluttua onkin sitten vuorossa taas toisenlaiset maisemat... Täällä on jo lunta ihan kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dorrit osaa ranskaa. Toivottavasti on vielä joulunakin lunta!

      Poista