perjantai 24. heinäkuuta 2015

Suuntana Kanada

Tasan kuuden viikon päästä, 4. syyskuuta, lähden syyslukukaudeksi kahdenväliseen vaihtoon kohteenani Prinssi Edwardin saari Kanadan itärannikolla. Vaihtoyliopistoni on University of Prince Edward Island, UPEI, Charlottetownin pikkukaupungissa Prinssi Edwardin saarella. Kotona Jyväskylässä opiskelen pääaineenani ympäristötiedettä ja -teknologiaa (takana kaksi vuotta opiskelua) ja jotain samansuuntaista aion puuhailla Kanadassakin.


Tiesin jo yliopisto-opinnot aloittaessani haluavani vaihtoon heti kun mahdollista. Rakastan matkustelua ja vieraita paikkoja, mutta en ole koskaan vielä asunut ulkomailla. Lukioikäisenä haaveilin vaihtovuodesta, mutta lähinnä ehkä kustannussyistä se jäi väliin. Kirjoitusten jälkeen mun taas piti pitää välivuosi ja lähteä au pairiksi tai muuhun duuniin ulkomaille, mutta kun mä pääsin yliopistoon, päätin ottaa paikan vastaan. Nyt viimein on sitten sellainen hetki elämässä, että syksy ulkomailla sopii suunnitelmiin paremmin kuin hyvin ja mulle vieläpä maksetaan lähtemisestä (kiitti yliopiston apurahat), totta kai lähden.

Miksi sitten Kanada? Oikeastaan mä en ole ihan varma - olisin ollut ihan yhtä innokkaasti lähdössä vaikka Ruotsiin tai Saksaan. Haku vaihtoon Euroopan ulkopuolisiin kohteisiin oli kuitenkin aiemmin kuin eurooppalaisiin, joten päätin kokeilla onneani vaikka ihan harjoitusmielessä, ja pääsin ykkösvaihtoehtooni Kanadaan. Vielä on tietty vaikea sanoa oliko valinta hyvä vai huono, mutta ainakin musta on mukavaa lähteä opiskelemaan maahan, jossa englanti on virallinen kieli ja jossa ei ole suomalaiselle liian kuuma (heh). Oon myös iloinen siitä, että vaihtopaikka on sellainen, jonne ei muuten tulisi lähdettyä.

Nyt odottelen syyskuun alkua vähän jännityksensekaisella innostuksella. Musta on todella, todella hauskaa päästä lähtemään. On ihan hurjan kiinnostavaa päästä kokeilemaan arkea toisessa maassa, vaikka sitten edes yhden syksyn ajan.

Vähän stressiherkkänä ihmisenä oon toki myös ollut ahdistunut ja ehtinyt tässä reilun puolen vuoden aikana kelata läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat jutut, mitkä voi vaihdossa mennä pieleen. Oon murehtinut sitä, etten saa Kanadasta kavereita, ja sitä, että lentokone putoaa tai matkatavarat katoaa, ja melko lailla kaikkea siltä väliltä.

Neljä kuukautta nyt kuitenkin viettää vaikka tikun nokassa, ja tällä hetkellä oon ehdottomasti ihan täpinöissäni lähdössä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti