maanantai 26. lokakuuta 2015

Saarella tapahtuu

Viime viikko meni aika pitkälti opiskellessa. Nyt on onneksi kaikki midtermit takana ja kun vielä tällä viikolla kirjoittelen yhden filosofianesseen, on mulla melkein kolme viikkoa rennompaa jaksoa tiedossa. Opiskelun lomassa ollaan kuitenkin ehditty kamujen kanssa mm. vierailla lähes päivittäin Tim Hortonsissa, suunnitella halloweenia, käydä keskustassa, katsoa American Horror Storya ja tulla toiseksi viikon triviassa (huijattiin tosin). Löydettiin myös lauantaina superkiva baari/panimo ihan tästä läheltä, mikä helpotti vähän mun Vakiopaine-ikävää... Pelattiin lautapelejä ("You're geekier than you look", kommentoi yksi työntekijöistä kun pelattiin Bangia. Ymppikamuille terkkuja) ja juotiin kurpitsakaljaa. Oon suhtautunut vähän epäilevästi näiden elämäntehtävään maustaa ja hajustaa kaikki kurpitsalla näin syksyisin, mutta kurpitsakalja oli oikeasti hyvää ja tykkään nykyään kurpitsamuffinsseistakin. Kaiken kaikkiaan elämä on ollut kiireistä mutta hyvää.


Vaihto alkaa olla puolessa välissä. Mun lopputenttiaikataulut on nyt selvillä ja koska mun kaikki kokeet ajoittuvat aika loppupäähän tenttijaksoa, on mulla melkein parin viikon loma vikan luennon ja ekan tentin välissä. Oon vähän mietiskellyt käyväni siinä kohdin Torontossa, mutta harkitsen vielä. Ostin kuitenkin lentolipun New Yorkiin 18.12., josta lennän myöhään 21. päivä Suomeen. Kiva ehtiä Yhdysvaltojenkin puolelle edes pariksi päiväksi ja ihan erityisen kivaa, että neljä tyttöä meidän kuusikosta on samaan aikaan siellä myös.

Kanadaan lähtiessäni en odottanut mitään suurensuurta kulttuurishokkia enkä oo sellaista kokenutkaan, mutta on täällä erilaista kuitenkin. Ehkä just sopivasti. Tässä muutamia juttuja jotka on ainakin mun mielestä silmiinpistävästi eri tavalla kuin Suomessa!

Huomaavaisuus muita kohtaan. Kuulemma ihmiset Kanadassa ovat yleisesti ottaen tosi kohteliaita, mutta täällä saarella vielä ihan erityisesti - ja sen kyllä huomaa. Ihmiset ovat enimmäkseen harvinaisen ystävällisiä, sosiaalisia ja avuliaita. Varsinkin ovien piteleminen on ihan toista luokkaa kuin missään muualla, missä oon käynyt. Joku saattaa jäädä pitämään ovea auki, vaikka olisin jossain kymmenien metrien päässä tulossa, mikä on mun mielestä välillä jopa vähän vaivaannuttavaa. On myös huomaavaista kiittää ja hymyillä aina kun mahdollista. Kerran kuljin mun kurssitoverin edellä ulos kolmesta ovesta peräkkäin, ja tyyppi sydämellisesti totesi thank you jokaisen oven jälkeen, vaikka kuljettiin ihan peräkanaa ja pidin ovea auki ehkä sekunnin kymmenesosan tavallista pidempään. 


Kaupassa asiointi. Ruokakaupassa käynti täällä kestää, kestää ja kestää. Kassoilla tulee aina vaihtaa how are you -fraasit, kertoa ettei omista plussakorttia ja että aikoo maksaa Visalla ja odottaa, kun myyjä pakkaa ostokset sun puolesta ruokakaupassakin. Jälkimmäisin on musta edelleen aika järkyttävää. Musta on ihan kiva pakata omat ostokseni omiin kasseihini, mutta täällä se ei kyllä ole tapana missään. Kerran ostin banaaneita ja myslipaketin ja sain molemmille omat muovikassit. Ympäristötieteilijä sisälläni kirkuu, kun vain ajattelinkin sitä jätteen määrää. Etenkin, kun myös pakkaukset täällä ovat luokkaa muovin sisällä muovi, jonka sisällä on muovi, jonka sisällä on yksi purukumi.

Autoilu. Näin pieneksi paikaksi Charlottetownissa on jäätävä määrä autoja, ja niillä kuljetaan kaikkialta kaikkialle. Huonolla kelillä jengi on jopa ajanut kampukselta Atlantic Superstoreen, jonne on valehtelematta noin sata metriä. Autoilijat ovat kyllä jalankulkijoita kohtaan todella huomaavaisia ja esimerkiksi päästävät aina ylittämään tien, vaikka suojatietä ei olisikaan. Ollaankin muiden kanssa vitsailtu, että jäädään varmaan auton alle heti kun palataan Eurooppaan, kun totutaan tähän kulttuuriin...

Lemmikit. Charlottetownissa on n. sata lemmikkieläinkauppaa. Niitä on oikeasti joka nurkalla, ja suurin osa on vielä oikeasti isoja. Omituisen tästä tekee se, ettei niitä lemmikkejä näe juuri missään. En tiedä eikö mun ja koiranomistajien polut ole vain kohdanneet, vai eikö koiria täällä yksinkertaisesti lenkitetä niin intohimoisesti kuin Euroopassa. Yhtään kissaakaan en ole nähnyt varmaan koko kahden kuukauden aikana! Ihmeellistä. Sitten taas esim Charlottetownia neljä kertaa isommassa Jyväskylässä on ehkä kaksi eläinkauppaa ja koiria valtava määrä.

Ikävä omaa piskiä!

// Life's good but busy! A couple of things that I've recently found confusing: extremely polite people, people driving cars everywhere, the amount of plastic bags, and the fact there's million pet stores in Charlottetown but clearly no pets.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

4–1


Jääkiekko on Kanadan kansallislaji ja Äärimmäisen Vakavasti Otettava Asia. Vaikka sen tiesin jo ennen lähtöä, täytyy kyllä myöntää että mulle tuli pienoisena yllätyksenä, miten iso juttu jo pikkuyliopistojen väliset pelit ovat! Perjantai-iltana oltiin katsomassa UPEI:n Panthersien ja Halifaxista tulevien Dalhousie Tigersien välistä peliä ja jos en olisi tiennyt, olisin kyllä kuvitellut kyseessä olevan tärkeämpikin matsi.

Peli oli Panthersien kauden home opener ja paikalle pieneen jäähalliin oli saapunut liki 900 katsojaa. Alkuun pelaajat esiteltiin yksi kerrallaan pääainetta ja vuosikurssia myöten. Sitten jäälle levitettiin punainen matto ja yksi opiskelja tuli laulamaan kansallislaulun. Valmentajat seisoskeli aitiossa puvut päällä, pelin tempo oli yllättävän kova ja muutenkin pelistä tuli sellainen olo, ettei jengi oo missään nimessä tullut vaan höntsäilemään.

Panthersit voitti lopulta mukavasti 4–1, kun joukkueen kapteeni teki hattutempun, joten ihan hyvä alku kaudelle! Ehdottomasti ajattelin mennä toistekin peliä katsomaan, jos vain suinkin ehtii. Yliopistourheilu ylipäätänsä tuntuu olevan täällä tärkeä osa elämää ja mm. korispeli voisi olla ihan kiva kokemus sekin. 

Vajaan kuukauden päästä ollaan lähdössä neljän vaihtarikamun kanssa Montréaliin pikkulomalle. Siellä olisi ollut Canadiensien kotipeli juuri samaan aikaan ja ajatuksen tasolla olisi ihan kiva nähdä NHL-ottelukin, mutta 200 dollarin tuntumassa pyörivät liput ovat hippusen liian kalliit mun budjetille. No, onneksi UPEI-pelejä pääsee katsomaan ilmaiseksi, vaikka eihän se nyt ihan sama asia tietty ole!


Noin muutenkin mulla on ollut kiva viikonloppu! Ensi viikolla mulla on kolme midtermiä ja kandin ideapaperin palautus Suomeen, mutta on tässä onneksi ehtinyt tekemään muutakin kuin lukemaan. Lauantaiaamuna heräsin jo ennen puolta kymmentä, kun oltiin sovittu ruotsalaisen Agnesin ja saksalaisen Katrinin kanssa, että mennään aamukahville Tim Hortonsiin ja sieltä kirjastoon opiskelemaan. Luettiin joitain tunteja ja päätettiin sitten lähteä keskustaan, kun oli niin kiva aurinkoinen iltapäivä, joskin aika viileä. Käveltiin Confederation Trailia pitkin, joka olikin huomattavasti isoa tietä kivempi reitti. Käytiin kirpparilla, teellä ja syömässä korealaisessa pikkuravintolassa ennen kuin palattiin kampukselle syömään mun viimeiset Fazerin siniset, juomaan saarella tehtyä viiniä ja pelaamaan Pictionarya loppuillaksi.

Sunnuntaiaamuna herätessäni kämpän lämpötila oli laskenut yön aikana suunnilleen viisi astetta (ulkona +4...) ja ikkunoista veti kuin mitään ikkunaa ei olisi ollutkaan. Vaikka talvi ei tällä saarella oo mikään uusi juttu, taloja ei näköjään jakseta kumminkaan eristää. Pakenin kylmyyttä kirjastoon ja oon täällä nyt opiskellut ja "opiskellut" kamujen kanssa koko iltapäivän. Sen kummempia suunnitelmia ei tälle päivälle olekaan, huomenna oleva international developmentin midterm (joka kaikeksi onneksi on kuitenkin netissä) painaa vähän päälle. Mutta kunhan ensi viikosta selvitään, niin sitten ei olekaan mitään deadlineja ihan hetkeen ja viikonloppuna koittaa myös halloween, jännittävää!


// Super serious business called ice hockey, Tim Hortons x3, wine&Pictionary, Korean food and studying for midterms. All in all, I've had a great weekend!

tiistai 13. lokakuuta 2015

Halifax

Lauantaina tosiaan lähdettiin paikallisen bussifirman ja yliopiston kv-toimiston järjestämälle reissulle Halifaxiin. Ihan kohtuulliseen 200 dollarin hintaan kuului majoitus kahdeksi yöksi aamupaloineen, matkat ja kaupunkikierros. Alun vaikeuksista oli tosi mukava reissu, oli mainiointa päästä pois saarelta ja olla miettimättä koulujuttuja pariin päivään!


Meille oli etukäteen teroitettu, että bussi lähtee aamulla kello kahdeksan eikä siitä kannata myöhästyä. Lähdettiinkin pysäkille hyvissä ajoin ennen kahdeksaa, mutta saatiin lopulta värjötellä ulkona melkein kolme varttia. Oli ihan pirun kylmä ja aivan jää-tä-vä tuuli. Lopulta puoli yhdeksän pintaan bussikuski kurvasi paikalle taksilla ilmoittamaan, että mantereelle vievä, 13 kilometrin mittainen Confederation Bridge on tuulen takia suljettu (!!) ja bussi jumissa siellä toisella puolella, ja kahdentoista aikaan voitaisiin ehkä yrittää uudelleen. Ei ihan hirveästi naurattanut.

Kovin lupaavalta sää ei näyttänyt vielä kahdeltatoistakaan ja silta oli tiedotusten mukaan edelleen suljettu. Tehtiin jo plan B siltä varalta, ettei päästä Halifaxiin tänä viikonloppuna ollenkaan, mutta puoli yhden maissa (jälleen tyylikkäästi myöhässä) jostain taiottu bussi saapui pysäkille ja päästiin matkaan. Ajeltiin sillan alkuun ja saatiin venailla siellä vielä vajaa tunti, ennen kuin silta aukeni henkilöautoja isommille kulkuneuvoillekin. Meri kävi villinä ja oli rannoilta ihan punainen, kun aallot olivat sekoittaneet saaren punertavaa maaperää veteen.


Kampuksella ja Charlottetownissa sitä ei niin huomaa, mutta Kanadaankin on vihdoin tullut kunnon syksy ja ihan mielettömän kaunis ruska. Jos Prince Edward "Potato" Island onkin aika pitkälti peltoa, mantereella New Brunswick ja Nova Scotia ovat silmänkantamattomiin pelkkää vihreän, punaisen ja oranssin sävyissä loistavaa metsää. Niin kivan näköistä!

Perillä Halifaxissa oltiin siis yhden sijaan kuuden maissa. Käytiin heittämässä tavarat hotellihuoneeseen, jonka jaoin yhden ruotsalaisen ja kahden saksalaisen tytön kanssa. Meidän hotelli, Hampton Inn by Hilton, oli kyllä hintaan nähden yllättävän kiva ja erittäin siisti. Hyvin kelpasi tuolla pari yötä majailla. Lauantai-iltana käveltiin vähän ympäriinsä, mutta muuten ilta meni pitkälti syödessä. Mentiin all you can eat -sushimestaan nimetlä Sushijet ja naposteltiin kalaa kyllä koko rahan edestä. Oli ihan sairaan hyvää, muistelen lämmöllä!

Fairview Lawn Cemetery // näkymää kukkulalta // satamaa

Sunnuntaiaamuna lähdettiin bussilla pienelle kaupunkikierrokselle oikein oppaan kera. Harmaasta säästä huolimatta Halifax näytti oikein kivalta. 350 000 asukkaan kaupunki on rakennettu kukkulalle ja maanmuodon lisäksi kaupunkikuvaa hallitsee valtava satama rahti- ja  risteilylaivoineen sekä rakennustyömaat, joita oli joka puolella. Ajeltiin ympäriinsä ja katseltiin maisemia samalla kun opas kertoi vähän paikoista. Halifaxin historia vaikutti tosi mielenkiintoiselta! Vuonna 1917 kaupungin edustalla ammuksia kuljettanut laiva törmäsi toiseen ja syttyi tuleen, mikä johti atomipommiin asti historian suurimpaan ihmisen aiheuttamaan räjähdykseen. Myös Titanicin uppoamisessa Halifaxilla oli rooli: kaupunkiin on haudattu ne onnettomuudessa menehtyneet, joita ei kuljetettu kotikaupunkeihinsa. Käytiinkin yhdellä hautausmaalla, Fairview Lawn Cemeterylla, Titanicin uhrien haudoilla.

Iltapäivällä käytiin Halifaxin sisarkaupunki Darthmouthin puolella Mic Mac Mall -ostoskeskuksessa ja illansuussa lähdettiin syömään. Oltiin etukäteen tsekattu keskustasta suhteellisen halpa Bluenose II -niminen mesta, josta sai hummeria, ja suunnattiin sinne. Mä en uskaltanut ottaa kokonaista hummeria, mutta söin hummerisalaatin, johon se oli perattu valmiiksi. Pari kaveria kuitenkin askartelivat itse hummerinsa ruoaksi, ja ainakin se oli viihdyttävää katseltavaa... Ruoan jälkeen mentiin tosi mukavaan baariin, Field Guideen, yksille. Oli ihan supermukavaa vain istuskella, jutella ja maistella cocktaileja ilman mitään kiirettä.


Maanantaiaamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Meillä oli pari tuntia aikaa ennen bussin lähtöä, joten lähdettiin hyvissä ajoin vielä katselemaan kaupunkia. Ensin mentiin Public Gardens -puistoon, joka olikin lampineen ja kasveineen tosi mukava ja kaunis vierailupaikka, vaikka paras kukkaloisto olikin jo vähän ohi. Sieltä jatkettiin satama-alueelle nauttimaan auringosta ja ihastelemaan ihan kirkasta merivettä. Kahdentoista jälkeen palattiin Tim Hortonsin kautta hotellille ja lähdettiin sitten taittamaan bussilla matkaa takaisin Charlottetowniin. Tällä kertaa tuuli ei häirinnyt suunnitelmia ja päästiin hyvissä ajoin perille - hyvä niin, kun univelkaa vähän jäi ja tiistaina oli taas paluu arkeen.


// Summary for my international friends: Even though we had major problems leaving the island because of wind,  the trip to Halifax was super gezellig! My favourite part was eating but it was also nice to see a real city, shop and visit the waterfront and Public Gardens and not to think about school for a while. #sant

torstai 8. lokakuuta 2015

Kielikriisi



Mulla on tällä viikolla ollut jotenkin tavallista enemmän pieniä vaikeuksia englannin kielen kanssa. (Ei mikään kriisi kylläkään, mutta oon kuullut että otsikoiden pitäisi olla dramaattisia.) Unohdan ihan yksinkertaisia sanoja, en saa muodostettua riittävän vikkelästi kunnollisia lauseita, teen tosi paljon virheitä ja muutenkin suharoin menemään. Se on vähän rasittavaa, ja välillä on ikävä sitä ennen niin itsestäänselvää tunnetta, kun kommunikaatio on yhtä vaivatonta kuin käveleminen.

Oon koulussa ollut aina varsin hyvä englannissa ja kirjoitin siitä pari vuotta sitten laudaturin. Sittemminkin oon käyttänyt englantia aktiivisesti opiskeluissa ja vapaa-ajalla. Oon tutoroinut vaihtareita, mulla on englantia puhuvia kavereita ja luen jatkuvasti englanninkielisiä tekstejä, niin fiktiota kuin oman alan juttujakin. Kuuntelen, puhun, luen ja kirjoitan englantia lähes päivittäin, yleensä aika ongelmitta.

Ylioppilaskirjoituksilla tai yliopiston englanninkielisillä kursseilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä englanninkielisessä maassa asumisen kanssa. Vasta täällä sitä on oikeasti tajunnut, miten paljon ja miten vähän kieltä osaakaan. Toistaiseksi ei ole tullut vastaa tilannetta, josta en ole kielen puolesta selvinnyt, eikä keskustelua, johon en ole edes jollain tavalla pystynyt osallistumaan, vaikka aihe olisi ollut erikoisempikin. Ongelmat ei siis oo mitenkään perustavanlaatuisia: ymmärrän ihmisiä ja ihmiset enimmäkseen mua, mikä on tietysti tärkeintä.

Välillä kuitenkin turhauttaa oma mokailu. Just se, ettei joku ihan tavallinen sana, jonka on oppinut vitosluokalla, tule mieleen. Tai se, kun ääntää jonkun sanan päin mäntyä eikä keskustelukumppani heti tajua mistä puhun. Se, kun tekee puhuessa virheen aikamuodoissa tai sanajärjestyksessä. Ärsyttää, kun huomaa puhuvansa liian nopeasti tai hiljaa tai epäselvästi ja joutuu toistamaan asiansa. Kun unohtaa kohteliaisuusfraasit kassalla. Se, kun joskus natiivien kanssa jutellessa ei keskity ihan täysin ja joutuu hetken verran vain hymyilemään ja nyökkäilemään, kun ei enää tiedäkään mistä puhutaan. Välillä en myöskään kerta kaikkiaan saa selvää yhden mun professorin muminasta, mutta en kuulemma ole ainoa. 


Tällä viikolla oon puuhaillut filosofianesseen parissa ja koin ensimmäistä kertaa ihan suoranaista tuskastumista kieleen. Käänsin lähdemateriaalista lauseita sanakirjan kanssa sana kerrallaan ja tiesin, mitä tekstissä sanottiin, mutta mulla ei ollut mitään tietoa siitä, mitä ne lauseet oikeasti tarkoittivat. Ymmärsin, mutta en kuitenkaan täysin. En tietysti välttämättä olisi tajunnut tekstiä vaikka se olisi ollut suomea ja valmiiksi tavutettu, mutta oli hetkiä kun teki mieli feidata koko kurssi.

Esseen kirjoittaminen ei ollut ihan helppoa sekään, vaikka oon aina tykännyt kirjoittamisesta. Tuosta tekstistä vaan en saanut millään sellaista kuin olisin halunnut. Onnistuin periaatteessa kirjaamaan mun ajatukset ylös ihan järkevään muotoon, mutta ilmaisun tarkkuus ei vaan ollut sillä tasolla mihin olisin ollut tyytyväinen. 

Enimmäkseen vaikeudet on tietysti kaikkea muuta kuin todellisia esteitä. Täälläkin on paljon vaihtareita, jotka puhuvat vain auttavasti englantia ja pärjäävät hyvin. Kyse ei ole siitä, että olisin mitenkään erityisen huono, vaan siitä, että olisi kiva olla vielä parempi! Puhua vielä sujuvammin, ymmärtää vielä enemmän vivahteita, kirjoittaa vielä näppärämmin. Onneksi oon ihan oikeassa paikassa harjoittelemassa. Luultavasti englannin käyttäminen muuttuukin essee esseeltä ja keskustelu keskustelulta helpommaksi. Tavallaan se on tullut myös luonnolliseksi osaksi arkea näinkin lyhyessä ajassa - satunnainen suomen puhuminen mun jyväskyläläisen vaihtarikamun kanssa tuntuu jo hassulta.


Kieliasioista muihin juttuihin: kanadalaiset juhlivat kiitospäivää hyvissä ajoin ja ensi maanantai onkin siitä hyvästä vapaa. Me lähdetään vaihtariporukalla Halifaxiin lauantaina ja ollaan kaksi yötä reissussa. Kiva päästä näkemään lisää Kanadaa saaren lisäksi! Tänään ruokalassa oli aikainen kiitospäiväateria. Kalkkuna nyt ei ollut mikään elämys, mutta jälkiruoat olivat ihan pirun hyviä - täällä ei sokerissa kyllä säästellä.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Kuukausi takana

Oon ollut tänään saarella tasan kuukauden, ja se on ollut aika mainio kuukausi. Nautin jos nyt en ihan jokaisesta hetkestä, niin ehdottomasti suurimmasta osasta kuitenkin. Näistä asioista tykkään ihan erityisesti:

Ihmiset. Lähestulkoon kaikki ovat superystävällisiä! Ihmiset auttavat mielellään, juttelevat niitä näitä ja ovat tosi kohteliaita. Yltiöpositiivisuus ja -sosiaalisuus tuntuu aina välillä väsyneenä pikkaisen rasittavalta, mutta enimmäkseen se on mukavaa. Ja ihan erityisesti mun vaihtarikamut on ihania! Oon todella tyytyväinen siihen, miten monta ja miten huippuja ihmisiä oon täällä tavannut. Yksinäinen ei tarvi tosiaankaan olla ja kaikki tavallisetkin jutut tuntuu erityisen mukavilta, kun on spesiaalikivoja ihmisiä ympärillä koko ajan.


Kampusketut. Kampuksella liikkuu hyvin syöneitä, ihmisiin semisti tottuneita kettuja. Ilta-aikaan ne jolkottelee alueella kiireettä ja saattaa välillä tulla ihan lähellekin. Harmi etten oo vielä onnistunut ottamaan niistä kunnon kuvaa; toistaiseksi puhelimessa on vaan läjä pimeitä kuvia, joista saattaa hyvällä tahdolla erottaa jonkun vielä pimeämmän läntin. Tahdon oman ketun!

Asuminen kampuksella. Pidemmän päälle tähän aivan varmasti kyllästyisi tai rahat loppuisi, mutta kampuksella asuminen on todella, todella kätevää. Mihinkään ei tarvitse lähteä, jos ei halua, ja mun kaukaisimpaan luentosaliin kävelee ehkä viisi minuuttia, jos ei kiirehdi. Treenipaikat uimahalleineen, kahvilat, ruokala, baari, kirjasto kaikki on lähellä. Ihmisiin tutustuu vähän väkisinkin eikä koskaan ole täysin yksin. Erityisesti Blanchardin ala-aula opiskelutiloineen, sohvineen, telkkareineen ja pinginpöytineen on loistava kohtaamispaikka, jossa ollaan vietetty ilta jos toinenkin. ("Osaan" nykyään siis myös pelata pingistä.)


Kampus yleensäkin. Ei sillä että Ylistössä mitään vikaa olisi, mutta UPEIn kampus on ihan superkaunis. Täällä on isoja ja hienoja vanhoja rakennuksia, paljon puita ja kirkkaanvihreitä nurmialueita. Ja kirjasto!! Kirjavalikoimaltaan se ei kyllä päätä huimaa, mutta opiskelutilat ovat ihan loistavat. Mun lukeminen sujuu kuin tanssi, kun suunnistan kirjaston yläkertaan sunroomiksi nimettyyn hiljaiseen tilaan, jossa yksi seinä on lasia lattiasta kattoon ja joka on varustettu oikeasti maailman mukavimmilla isoilla nojatuoleilla. Sieltä välillä ihan harmittaa lähteä, kun on saanut kouluhommat tehtyä.

Auringonlaskut. Saarella aurinko laskee aika aikaisin ja äkkiä, mutta aina niin kauniisti. Taivaan väri vaihtelee tulipunaisesta uskomattoman upeaan violettiin ja musta tuntuu, ettei sen katsomiseen kyllästyisi ikinä. 


Näistä en niin tykkää:

Wifi. On ihan sattumankauppaa, toimiiko netti vai ei. Yleensä koneessa joo ja puhelimessa joskus, jos tähdet on oikeassa asennossa. Asuntoloidenkin netti on kuulemma viime vuodesta uudistettu, mutta silti sen kanssa saa tapella monen monituista kertaa päivässä. Tavallaan on kuitenkin rentouttavaa, ettei nettiin pääse aina ja kaikkialla.

Korpit. Blanchardin edustella olevassa pihapuussa asuu sata ja yksi miljoonaa korppia. Ne on ärsyttäviä, rumia ja ennen kaikkea äänekkäitä. Herään suunnilleen kuutena aamuna viikosta jossain vaiheessa siihen, että elukat rääkyvät sydämensä kyllyydestä.

Tuuli. Aina tuulee ja tuuli on aina viileä tai kylmä ja vähän kostea. Auki olevat hiukset eivät ole enää missään järjestyksessä minuutin ulkoilun jälkeen ja hameen kanssa saa olla varovainen.

Verolisät. En kykene ymmärtämään, miksei verollista hintaa voi laittaa hintalappuun. Miksei?? On todella ärsyttävää esimerkiksi varautua maksamaan tietty summa käteisellä ja muistaa kassalla, että tarvitaankin vielä epäämääräiset x dollaria lisää, koska verot. 

Mitä tämä pesto maksaa??