perjantai 25. syyskuuta 2015

Opiskelusta

Kurssit siis pyörähtivät käyntiin kaksi viikkoa sitten tiistaina, jopas aika rientää... Mulla on nyt sittenkin kolmen sijasta neljä kurssia, koska otin yhden lisää siltä varalta että tiputan yhden pois, mutta en tiputtanutkaan. Kaikki kurssit vaikuttavat ensimmäisten viikkojen perusteella mielenkiintoisilta - professorit ovat hyviä puhujia, joita on oikeasti kiva kuunnella, ja aiheet ovat tosi kiinnostavia.

Opiskelu on täällä varsin erilaista kuin Suomessa. Arvosanaan vaikuttavat lopputentin lisäksi kirjoitustehtävät/osallistuminen/pistokokeet/ryhmätyöt, osalla kursseista on myös välitentti (midterm) kurssin puolen välin tienoilla. Mun filosofiankursssin professori pahoitteli jopa sitä, että lopputentin osuus arvosanasta on niinkin suuri kuin 50 prosenttia... No, kotonahan ehdottomasti suurimmassa osassa mun kursseja lopputentin arvosana on sen 100 prosenttia ja tykkään siitä mallista huomattavasti tätä kanadalaista enemmän. Tähän mennessä kurssit ovat tuntuneet jokseenkin paluulta lukioon tai yläasteelle, kun ei ole yhtään tottunut, että osallistumista ja oppimista seurataan ja testataan muutenkin kuin sitten lopputentissä. Kaikenlaiset keskustelut, joihin osallistumista arvioidaan, ryhmätyöt ja pistarit ovat niin kaukana mun mukavuusalueelta, että ihan hirvittää. Ei auta kuin ottaa tää hyvänä ja etenkin kielen harjoittelun kannalta tärkeänä kokemuksena. Toisaalta on myös kiva, että luennot ovat huomattavasti vuorovaikutteisempia kuin kotona.

Kursseille myös pitää yleensä hankkia kirja/kirjoja, jotka eivät useimmiten ole kovin halpoja. Kampuksen kirjakaupasta löytyy monia, mutta itse sain metsästää kahtaa kirjaa kissojen ja koirien kanssa. Toinen löytyi onneksi käytettynä amazonista ja toisen sain Kindle-sovellukseen kannettavalle. Yhden kirjan jaan myös vaihtarikamun kanssa. Kaiken kaikkiaan käytin kirjoihin (3 kpl) noin 100 dollaria, mutta toivon että kirjakauppa ostaa kirjoja takaisin lukukauden lopuksi.

Alla vielä "vähän" fiiliksiä kustakin kurssista erikseen ja arviointikriteerit!


Societies & Sustainability: Past & Present

Mun ainut ympäristötieteen kurssi on perustasoinen ja näitä kestävyysasioita on kyllä tullut jo Jyväskylässä jankattua. Professori on kuitenkin kiinnostava ja innostava tyyppi, jolla on mitä ilmeisemmin taustaa pikemminkin psykologiassa, joten toivottavasti kurssilta löytyy joitain uusia näkökulmia aiheeseen. Tää kurssi on ehdottomasti haastavimman oloinen siinä mielessä, että keskusteluun on pakko osallistua niin luennoilla kuin Moodlessakin, jos haikailee hyvän arvosanan perään, ja "hyväksytylle" puheenvuorolle on aika tarkat kriteerit. Lisäksi luvassa on vielä tosi isossa ryhmässä (10 henkeä) tehtävä ryhmätyö. Mulle on täysin vierasta osallistua keskusteluun näin puoliväkisin, mahdollisesti semisti turhalla puheenvuorolla pisteiden toivossa, enkä muutenkaan kamalasti tykkää puhua (englantia) ison (natiivi)joukkion kuunnellessa. Toivottavasti kuitenkin hyödyllinen kurssi juuri keskustelutaitojen kehittymisen kannalta, vaikka mitään huippuarvosanaa en tuu tästä saamaan vaikka opettelisin kirjan sanasta sanaan ulkoa, mitä ei sitäkään tuu tapahtumaan.

Arviointi:
Participation 20 %
Quizzes / attendance 20 %
Mid-term exam 20 %
Group presentations 20 %
Final exam 20 %

Opetusta 2x 75 min viikossa

Animal Ethics

Tää on vaikuttanut todella kiinnostavalta ja mukavalta kurssilta! Professori selkeästi tietää, mistä puhuu ja äänittää luennot Moodleen jaettavaksi, mikä on ihan loistosysteemi. Tilaa on jätetty keskustelulle, mutta mikään välttämättömyys (arvosanankaan kannalta) siihen osallistuminen ei ole, jos asiaa ei satu olemaan. Tykkään kirjoittaa ja uskon, että tämän kurssin kirjoitustehtävät ovat tosi hyödyllisiä ja opettavaisia. Kurssikirja on myös älyttömän mielenkiintoinen opus, jonka ajattelin raahata lukukauden päätteeksi Suomeenkin huolimatta siitä, että sillä on painoa varmaan viisi kiloa.

Arviointi:
2 short assignments 20 %
Unannounced in-class exercises 10 %
Research paper 20 %
Final exam 50 %

Opetusta 2x 75 min viikossa


The History of Biology

Mä en tiedä historiasta mitään, mutta uskon vakaasti, että tän kurssin jälkeen tilanne on toinen! Luvassa on myös intensiiviharjoittelua englanniksi jutteluun, kun kerran viikossa on pelkälle keskustelulle pyhitetty tunti puolikkaan ryhmän kanssa. Lisäksi tiedossa on parityö. En kuitenkaan jännitä tätä kurssia yhtään niin paljon kuin vaikka tuota Societies & sustainability -kurssia, ilmapiiri on jotenkin rennompi. Professori ei kuitenkaan ole se selkein tapaus ja osalta luennoista puuttuu punainen lanka ihan kokonaan, ja kun kurssikirjaakaan ei ole, joudun varmaan turvautumaan johonkin Wikipedia-opiskeluun ennen midtermiä. Enkä edes tiedä milloin midterm on, Moodlessa olevassa kurssin aikataulussa on mainittu kolme eri päivämäärää...

Arviointi:
Participation 5 %
Presentations 25 %
Midterm 30 %
Final exam 40 %

Opetusta 3x 50 min viikossa + 60 min keskusteluryhmä

Intro to International Development Studies

Tää on verkkokurssi, jonka en usko aiheuttavan liikaa harmaita hiuksia. Aihe vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, vaikka ei mun alaan nyt niin hirveästi liitykään, ja uutta tulee varmasti opittua. Ensimmäistä palautettavaa tehtävää (monivalintoja ja pari lyhyttä avointa kysymystä) väkerrettiin kuitenkin mun hollantilaisen vaihtarikamun kanssa pari tuntia varsin tiiviisti, joten jonkun verran hommaa on, etenkin kun kirja on jokseenkin vaikeasti ymmärrettävä tapaus.

Arviointi:
4 short assignments 30 %
Mid-term exam 30 %
Final exam 40 %


Läsnäolopakkoa mun kursseilla ei ole kuin bilsan historian keskusteluryhmässä, mutta nuo yllätystestit ja osallistumispisteet käytännössä tarkoittavat, että paikalle kannattaa mennä. Ja miksipäs en menisi, kun mun päivien aikataulu on varsin väljähkö eikä kovin aikaisia aamuja ole. Ma, ke ja pe mun ainut luento alkaa 10:30 ja kestää 50 min, minkä jälkeen loppupäivä on vapaata; ti ja to luentoja on 13-16.

Ylimääräistä duunia arkeen aiheuttaa se, että Jyväskylässä armailla kanssaopiskelijoillani on nyt menossa kandisemma, johon osallistun etänä saadakseni ensi keväänä tutkinnon. Muutaman ylimääräisen stressihetken tilanne on aiheuttanut, mutta loppujen lopuksi ei mulla ole kuin muutama tehtävä kandia varten ja ehdin ihan hyvin tehdä kaiken (+ matkustaa, sosialisoida ja nauttia elämästä), jos/kun vähän aikataulutan.

4 kommenttia:

  1. Meillä menee vähän samalla tavalla eli suurimmassa osassa kursseista kokeet vaikuttaa arvosanaan ehkä just sen 50%. Mä kyllä tykkään siitä tavallaan, vähemmän paineita sit lukukauden lopussa ja koska niitä töitä on vähän siellä sun täällä on tavallaan pakotettu opiskelemaan kokoajan. Ryhmätöistä mä en oo kovin innostunut kyllä, mieluummin oisin ite 100% vastuussa mun arvosanoista ja just toi public speaking natiivipuhujien edessä vähän stressaa - enkä mä edes tiedä miksi kun ei mulla yleensä oo mitään ongelmaa englantia puhua! Ahdistavaa :D sun kurssit kuulostaa muuten tosi mielenkiintosilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä ihan oikeessa, varmasti tää tyyli vähentää huomattavasti lukukauden lopun stressiä! Pysyy vähän vireessä koko ajan. Mä en tosiaan oo ryhmätöiden ylin ystävä Suomessakaan, saati nyt sitten täällä, kun en tunne mun kurssikavereita juurikaan. Mutta pitää ottaa oppimisen kannalta ja jos vaikka jotain mokaankin, ei ne mua tunne ja oon kuitenkin lähdössä pois :D

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoista lukea, millaiselta kanadalainen opiskelusysteemi tuntuu Suomessa opiskelevalta! Mä en ole koskaan opiskellut suomalaisessa yliopistossa, ja skottisysteemi ei hirveästi poikkea kanadalaisesta, joten muutos ei ollut mulle yhtä iso. Mä tykkään tosi paljon siitä, että arvosanaan vaikuttaa tentin lisäksi esseet ja muut tehtävät. Tenteissä on niin isot paineet pärjätä hyvin. Lisäksi ainakin mun alalla on mun mielestä järkevämpääkin testata opiskelijoita muilla tavoilla kuin pelkällä tentillä. Tuntuisi hölmöltä yrittää opetella kaikki ulkoa ja sitten suoltaa se ulos muutaman tunnin tentissä. Esitelmät, esseet ja keskustelu on mun mielestä rakentavampaa oppimista. Mutta kyllä muakin monesti vähän hirvittää osallistua keskusteluihin ja pitää esitelmiä ei-natiivina englannin puhujana. Onneksi siihen tottuu ja onhan se hauskaa vähän haastaa itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta - en kyllä yhtään epäile, etteikö tällainen tyyli olisi oikein hyvä oppimisen kannalta! Mutta muutos on kyllä suuri, kun on tosiaan tottunut keskittämään kaiken energian lopputenttiin, ja täällä oon kyllä joutunut poistumaan mukavuusalueeltani. Mutta oon kuitenkin tyytyväinen siihen, miten hyödyllinen kokemus vaihto tulee myös (ja etenkin) kielen oppimisen ja puhevarmuuden kehittymisen kannalta varmasti olemaan, vaikka pelonsekaisin tuntein esitelmiä odotankin!

      Poista