sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Cavendish

Perjantaina International Student Buddy Program järjesti kansainvälisille opiskelijoille ilmaisen reissun saaren pohjoisrannalle, Cavendishiin. Oli ihan mahtava päivä huipulla porukalla! Parempaa säätäkään ei olisi voinut toivoa, 26 astetta lämmintä ja aivan pilvetön taivas.

Ensin käytiin Anne of Green Gables Housessa eli talossa, johon L.M. Montgomeryn Anna-kirjojen Vihervaara pohjautuu. Aikaa ei ollut kovin paljon, mutta ehdittiin kiertää talo läpi ja ostaa postikortteja. Talolta lähti muutamia lyhyitä kävelyreittejä ja kirjojen Kummitusmetsäänkin olisi päässyt, mutta jäi menemättä, kun oli kiire rannalle.


Ihana keltainen koulubussi ajoi meidät Green Gablesista Cavendish Beachille, joka on osa PEI:n kansallispuistoa. Merivesi oli yllättävän lämmintä ja harmitti kyllä, etten ollut ottanut uimakamppeita mukaan! Syötiin eväät, kuvattiin toisiamme ja punaisia rantakallioita, bongattiin mereneläviä ja nautittiin auringosta. Olisin voinut helposti viettää rannalla koko loppupäivän, mutta aika pian piti lähteä takaisin Charlottetownia kohden. Rannalle pitää ehdottomasti kyllä päästä takaisin! Ollaan myös puhuttu vaihtarikamujen kanssa, että vuokrattaisiin joku päivä auto ja lähdettäisiin tsekkaamaan paikkoja vähän tarkemmin. Vaikka saari on pieni, näkemisen arvoisia kohteita silti riittää.


Perjantai-iltana lähdettiin vielä kolmannen kerroksen etkojen kautta keskustaan Peake's -nimiseen baariin, jossa on aivan valtavan kokoinen terassi suoraan sisätilan jatkona. Paikka oli tosi kiva, porukkaa paljon ja bileet jälleen hyvät (harmi vain että Peake's menee talvikaudeksi kiinni lokakuussa). Kaiken kaikkiaan siis erittäin mainio päivä!

6 kommenttia:

  1. ihanan näköistä!! aurinko ja oleilu rannalla kelpaisi, täällä palelee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin kylmenee kuulemma lähipäivinä hurjasti :| mutta oli se hauskaa niin kauan kuin se kesti

      Poista
  2. Oi vitsi mikä Flashback tuli tosta Anne of green gablesista! Oon joskus vuosia sitte kattonu sen sarjan, ja luin kirjat kans ku oli niin hyvä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mä en oo ite lukenut kuin sen ekan kirjan ja senkin vasta sen jälkeen kuin sain tietää päässeeni tänne :'D Oon huono PEI-turisti! Mutta tykkäsin kyllä ekasta osasta, ehkä vielä joskus luen loputkin...

      Poista
  3. Voi kun hauskaa nähdä kuvia Canvendishista ja Vihervaarasta! :) Mä olin siellä toukokuussa ja sää oli vähän erilainen. Rannalla oli kiva käydä, mutta ei käynyt mielessäkään mennä uimaan, kun luntakin oli vielä vähän jäljellä.

    Keltaiset koulubussit nauratti mua vaihdon alussa ihan hirveästi. Ne on kuin suoraan jostain elokuvasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin hyvin kuvitella! Nyt oli kyllä vesi lämpimämpää kuin Suomessa koko kesänä, haha :D

      Joo, nuo bussit on kyllä parhaita! Ihan loistavia on myös Charlottetownin tavalliset vihreät paikallisbussit, jotka on ihanan antiikkisen näköisiä - sisälläkin tavallisten istuinten sijasta jostain syystä puistonpenkit.

      Poista