tiistai 8. syyskuuta 2015

NSO

NSO eli New Student Orientation täytti päivät aika mukavasti lauantaista maanantaihin ja jatkuu edelleen, tosin vähän vähemmän intensiivisesti. Täällä näköjään panostetaan uusien (enimmäkseen 17-18 -vuotiaiden) opiskelijoiden viihtymiseen ja ryhmäytymiseen tosi paljon ja päivät olivat ihan täynnä kaikenlaisia aktiviteetteja. Meno oli kyllä aika ajoin kuin yläasteella ja ohjelmanumerot enemmän vaivaannuttavia kuin hauskoja, joten vaihtariporukalla skipattiin osa jutuista ja tehtiin muuta. Mutta hauskat kolme päivää mulla on kuitenkin ollut, keli on suosinut - mä jopa paloin sunnuntaina - ja oon tutustunut moniin ihmisiin.


Lauantaiaamuna kävin hakemassa opiskelijakorttini, joka toimii myös avainkorttina asuntolaan, sekä orientation packini. UPEI tarjosi kaikille uusille opiskelijoille NSO-t-paidan ja vaikka mitä roinaa vesipullosta aurinkolaseihin ja frisbeehen. (Jälkimmäisintä ajattelin käyttää lautasena, ennen kuin sain muilta vaihtareilta tietää, että yliopisto tarjoaa vaihtareille paitsi lakanat, myös keittiöromppeet leivänpaahtimesta laseihin. Niitäkin tosin piti käydä itse kysymässä.)

Lauantaina oli lisäksi tiedossa mm. omaan tiimiin tutustumista, ilmaista pitsaa, seksivalistusta ja useampi tunti tutustumisleikkejä koko porukalla... Omaa nimeä ja kotimaata sai siis olla toistamassa joka välissä. Kanadalaiset fuksit eivät enimmäkseen tunnu olevan kovin kiinnostuneita tutustumaan kansainvälisiin opiskelijoihin, mutta löysin muita vaihtareita ja heitä olikin erittäin kiva tavata! Olin ollut vähän huolissani siitä, että kavereiden löytäminen olisi jotenkin vaikeaa kun missasin vaihtariorientaation, mutta se nyt osoittautui aika turhaksi huoleksi.


Sunnuntaina suunnattiin muiden vaihtareiden kanssa keskustaan! Sinne kävelee jossain parissakymmennessä minuutissa ja bussit, joihin opiskelija pääsee ilmaiseksi opiskelijakortilla, kulkevat myös. Tykkäsin kaupungista tosi paljon. Se ei ollut yhtään niin pieni kuin olin kuvitellut ja etenkin näin loppukesästä mun mielestä aika vilkaskin. Käytiin satamassa, syötiin paikallista Cow's-jäätelöä (niiiin hyvää) ja istuskeltiin terassilla. Oli tosi mukavaa relailla leikkien sijaan ja nähdä vähän keskustaa pelkän kampuksen sijaan.

Maanantai alkoi pannukakuilla vaahterasiirapin kera ja jatkui pitsalla sekä väribileillä, joissa siis valkoiset paidat päällä viskottiin värijauhetta ilmaan ja toistemme päälle. Ihan hauskaa, vaikka väriä oli joka paikassa silmät ja korvat mukaan lukien ja violettia löytyi hiuksista vielä pesun jälkeenkin. Illemmalla Blanchard Hallissa oli vielä BBQ ja pikku infotilaisuus, jossa selvisi esim se, ettei asuntolaan saisi tuoda lasipulloja ollenkaan eikä alkoholia saa kuljettaa käytävissä ilman pussia. Outoa mutta olkoon!


2 kommenttia:

  1. vaikuttaa aika huikeelta! kiva kuulla, että siellä menee hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toistaiseksi ainakin on kyllä ollut oikein mukavaa!! terkkuja<3

      Poista