torstai 8. lokakuuta 2015

Kielikriisi



Mulla on tällä viikolla ollut jotenkin tavallista enemmän pieniä vaikeuksia englannin kielen kanssa. (Ei mikään kriisi kylläkään, mutta oon kuullut että otsikoiden pitäisi olla dramaattisia.) Unohdan ihan yksinkertaisia sanoja, en saa muodostettua riittävän vikkelästi kunnollisia lauseita, teen tosi paljon virheitä ja muutenkin suharoin menemään. Se on vähän rasittavaa, ja välillä on ikävä sitä ennen niin itsestäänselvää tunnetta, kun kommunikaatio on yhtä vaivatonta kuin käveleminen.

Oon koulussa ollut aina varsin hyvä englannissa ja kirjoitin siitä pari vuotta sitten laudaturin. Sittemminkin oon käyttänyt englantia aktiivisesti opiskeluissa ja vapaa-ajalla. Oon tutoroinut vaihtareita, mulla on englantia puhuvia kavereita ja luen jatkuvasti englanninkielisiä tekstejä, niin fiktiota kuin oman alan juttujakin. Kuuntelen, puhun, luen ja kirjoitan englantia lähes päivittäin, yleensä aika ongelmitta.

Ylioppilaskirjoituksilla tai yliopiston englanninkielisillä kursseilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä englanninkielisessä maassa asumisen kanssa. Vasta täällä sitä on oikeasti tajunnut, miten paljon ja miten vähän kieltä osaakaan. Toistaiseksi ei ole tullut vastaa tilannetta, josta en ole kielen puolesta selvinnyt, eikä keskustelua, johon en ole edes jollain tavalla pystynyt osallistumaan, vaikka aihe olisi ollut erikoisempikin. Ongelmat ei siis oo mitenkään perustavanlaatuisia: ymmärrän ihmisiä ja ihmiset enimmäkseen mua, mikä on tietysti tärkeintä.

Välillä kuitenkin turhauttaa oma mokailu. Just se, ettei joku ihan tavallinen sana, jonka on oppinut vitosluokalla, tule mieleen. Tai se, kun ääntää jonkun sanan päin mäntyä eikä keskustelukumppani heti tajua mistä puhun. Se, kun tekee puhuessa virheen aikamuodoissa tai sanajärjestyksessä. Ärsyttää, kun huomaa puhuvansa liian nopeasti tai hiljaa tai epäselvästi ja joutuu toistamaan asiansa. Kun unohtaa kohteliaisuusfraasit kassalla. Se, kun joskus natiivien kanssa jutellessa ei keskity ihan täysin ja joutuu hetken verran vain hymyilemään ja nyökkäilemään, kun ei enää tiedäkään mistä puhutaan. Välillä en myöskään kerta kaikkiaan saa selvää yhden mun professorin muminasta, mutta en kuulemma ole ainoa. 


Tällä viikolla oon puuhaillut filosofianesseen parissa ja koin ensimmäistä kertaa ihan suoranaista tuskastumista kieleen. Käänsin lähdemateriaalista lauseita sanakirjan kanssa sana kerrallaan ja tiesin, mitä tekstissä sanottiin, mutta mulla ei ollut mitään tietoa siitä, mitä ne lauseet oikeasti tarkoittivat. Ymmärsin, mutta en kuitenkaan täysin. En tietysti välttämättä olisi tajunnut tekstiä vaikka se olisi ollut suomea ja valmiiksi tavutettu, mutta oli hetkiä kun teki mieli feidata koko kurssi.

Esseen kirjoittaminen ei ollut ihan helppoa sekään, vaikka oon aina tykännyt kirjoittamisesta. Tuosta tekstistä vaan en saanut millään sellaista kuin olisin halunnut. Onnistuin periaatteessa kirjaamaan mun ajatukset ylös ihan järkevään muotoon, mutta ilmaisun tarkkuus ei vaan ollut sillä tasolla mihin olisin ollut tyytyväinen. 

Enimmäkseen vaikeudet on tietysti kaikkea muuta kuin todellisia esteitä. Täälläkin on paljon vaihtareita, jotka puhuvat vain auttavasti englantia ja pärjäävät hyvin. Kyse ei ole siitä, että olisin mitenkään erityisen huono, vaan siitä, että olisi kiva olla vielä parempi! Puhua vielä sujuvammin, ymmärtää vielä enemmän vivahteita, kirjoittaa vielä näppärämmin. Onneksi oon ihan oikeassa paikassa harjoittelemassa. Luultavasti englannin käyttäminen muuttuukin essee esseeltä ja keskustelu keskustelulta helpommaksi. Tavallaan se on tullut myös luonnolliseksi osaksi arkea näinkin lyhyessä ajassa - satunnainen suomen puhuminen mun jyväskyläläisen vaihtarikamun kanssa tuntuu jo hassulta.


Kieliasioista muihin juttuihin: kanadalaiset juhlivat kiitospäivää hyvissä ajoin ja ensi maanantai onkin siitä hyvästä vapaa. Me lähdetään vaihtariporukalla Halifaxiin lauantaina ja ollaan kaksi yötä reissussa. Kiva päästä näkemään lisää Kanadaa saaren lisäksi! Tänään ruokalassa oli aikainen kiitospäiväateria. Kalkkuna nyt ei ollut mikään elämys, mutta jälkiruoat olivat ihan pirun hyviä - täällä ei sokerissa kyllä säästellä.

4 kommenttia:

  1. Tuota lukiessa tuli mieleen muutamat meidän kv. ystävät eteläisemmästä Euroopasta ja heidän "broken English"... Olet tosiaankin ihan oikeassa paikassa nyt. Vaikka syyslukukausi onkin lyhyt, niin jouluun mennessä varmaan näet unetkin jo englanniksi. Vai näetkö jo nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unet on vielä suomea! Saa nähdä, muuttuuko tilanne jouluun mennessä...

      Poista
  2. Ma huomasin aikoinaan, etta siina vaiheessa kun ma puhuin yhta luontevasti englantia kuin olisin puhunut suomea ihmisten kanssa mulla alko menna sanat sekasin. Oikeestaan musta tuntuu edelleen, etta mun englanti on paljon korrektimpaa sillon kun mulla on pieni "stressi" puhua sita. Tai lahinna etta joudun puhumaan englantia vahemman tuttujen ihmisten kanssa. Jos ma ihan kunnolla lahden stressaamaan mun puhumisesta niin sitten ollaan kylla heikoilla jailla :D Meilla oli pari viikkoa sitten ryhmakeskusteluja tutoriaalissa ja ekan kymmenen minuutin jalkeen viittasin jotenkin Suomeen ja joku englantilainen kysyi etta enko ma ookkaan natiivipuhuja, Sen jalkeen ankytin ehka enemman kun koskaan vaan siksi, etta mulla oli kamala stressi puhua odotetulla tasolla. Musta on tosi hassua (ja arsyttavaa) etta kielen pitaisi kehittya kun sita kayttaa, mut sitte tulee just sellasia takapakkeja etta ei tyyliin muista mika koira on englanniksi tai jotain yhta alytonta.

    Ma todellakin allekirjoitan, etta minkaanlainen englannin opiskelu koulussa tai se kayttaminen ei valmista sua englanninkielisessa maassa asumiseen! Vaikka ma olin puhunut englantia paakielena kaytannossa kuluneet kaksi vuotta se oli kuitenkin tapahtunut Aasiassa ja puheenaiheet ja keskustelun "taso" oli monesti ihan erilaisia kun nyt opiskellessa. Tavallaan nyt vasta huomaa miten "huonoa" oma englanti on kun vieruskaverit tutoriaaleissa kayttaa sanoja joiden merkityksesta sulla ei ole mitaan hajua tai kun sa joudut lukemaan oppikirjaa sanakirjan kanssa. Mutta toisaalta taas, kielen "huonous" on mullakin lahinna omassa paassa ja siina on kyse omista tavoitteista. Taalla on alyttomasti porukkaa, joiden englanti on huomattavasti mua huonompaa ja ihmiset usein kehuu mun englantia - mutta ei se ole siita kiinni, ma vaan haluaisin puhua paremmin! Ma en halua etta ihmiset kehuu mun englantia siksi etta ma en ole natiivipuhuja. Ma keskustelisin paljon mieluummin niiden kanssa silla ajatuksella, etta me ollaan kielellisesti samalla tasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin stressiherkkä, että välillä tuntuu että kun jännittää, en saa yhtään englanninkielistä sanaa suustani... Onneksi esimerkiks luennoilla keskusteluun osallistuminen helpottuu kerta kerralta, kun saa jotain pientäkin sanottua. Muuten kyllä ihan samoja fiiliksiä, etenkin just tuo että kielivaikeuksissa on tässä vaiheessa pitkälti kyse tavoitteista. Toivottavasti oon tän vaihdon jälkeen omiani vähän lähempänä, ja jos en, ei kai auta kuin lähteä uudestaan :D

      Poista