Lopun alkua

Mulla on ollut ihan hirveän mukava vaihto. Lähdin matkaan vähän varovaisin odotuksin, mutta oon ehdottomasti saanut kaiken mitä toivoin ja paljon enemmänkin. Päivääkään en vaihtaisi pois, mutta toisaalta tuntuu, että nyt on melko lailla oikea aika palata kotiin.

Oon tavannut täällä paljon ihania ihmisiä, joiden kanssa tuun varmasti pitämään yhteyttä. Ensimmäinen reunion Ruotsissa on jo hyvässä suunnitteluvaiheessa. Mun lähin kaveripiiri täällä koostuu vaihtareista, mutta ei se mun mielestä ole huono asia enkä koskaan ottanut stressiä siitä, että mun pitäisi jotenkin välttämättä löytää uusi kanadalainen paras kaveri. Varmaan tärkeintä, että ympärillä on mukavia ihmisiä ylipäätänsä, ja helpompihan noita eurooppalaisia tyyppejä on lähteä myöhemmin tapaamaan. 

Vikat bileet ja Agnesin maailman upein synttäri-piñata

Kokemuksena vaihto ei ole ollut mulle mitenkään älyttömän "opettavainen" tai "kasvattava" enkä oikeastaan koe muuttuneeni ihmisenä. Tää pitkälti siksi että kaikki on ollut ihan superhelppoa. Isoin asia, jonka kanssa oon joutunut taistelemaan, on ehkä mun kämpän lämmitys. Kaikki on mennyt kivuttomasti ja jos joskus oonkin ollut hetkellisesti hukassa, apua on saanut usein pyytämättäkin. Tää elämänvaihe oli ehdottomasti mulle se oikea lähteä vaihtoon ja nuorempana olisin varmasti ollut kerta kaikkiaan liian nuori. Vaikka vaikeuksista tietysti oppii, on ollut erinomaisen mukavaa, että suurin stressin aihe on yksin vieraassa maassakin ollut ihan vain opiskelu.

En myöskään ole varsinaisesti ikävöinyt kotiin. Siinä vaiheessa, kun vasta istuin yöbussissa matkalla Helsinkiin, kävi mielessä että olisi sitä voinut jonnekin lähemmäksikin lähteä, mutta se oli oikeastaan ensimmäinen ja viimeinen kerta. Tietysti on asioita, joita välillä etäisesti kaipaa (ihmiset, hanavesi, pyörä, koira, ruisleipä, kannelliset vessanpöntöt) mutta noin yleisemmällä tasolla ei ole kertaakaan ollut sellainen olo, että voi kun olisin Jyväskylässä/Joensuussa.

Jotenkin elämä vaihdossa on elämää kuplassa, joka on syntynyt siitä tiedosta, että lähden 21.12. enkä palaa. Tyhmiä juttuja jaksaa eri tavalla kun tietää, että kohta niihin ei enää törmää. Hauskoista asioista nauttii eri tavalla kun tietää, että nekin ovat ainutkertaisia kokemuksia. Neljän kuukauden ajan elämä on ollut vähän välitilassa: arkea, mutta ei kuitenkaan tavallista. Oon osannut iloita ihan normaaleista pienistäkin jutuista ja mukavista hetkistä. Illallisista ja pingispeleistä kamujen kanssa, auringonlaskuista, mielenkiintoisista luennoista, markkinalauantaista, opiskeluhetkistä kirjastossa, bileistä ja illanistujaisista, hyvästä kaljasta, täysikuista ja ihan vaikka vain kaupassa käymisestä.

Oon oppinut rakastamaan tätä saarta, josta paikalliset on niin kovin ylpeitä, ja valtavaa kaunista Kanadaa ylipäätänsä. Voisin hyvin kuvitella asuvani jossain Kanadan isommista kaupungeista pidemmänkin aikaa, mutta jossain tulevaisuudessa sitten. Ajatuksen tasolla myös toinen vaihtojakso maisterivaiheessa on alkanut kiinnostaa, tai kesä jossain kaukana, tai reppureissu jolta voisi palata sitten, kun huvittaa. Mun halu matkustaa ja nähdä lisää on täällä ollessa ihan räjähtänyt käsiin. (Samalla oon tehnyt suunnitelmia koiranpennusta ja näppärämpi näkee tässä pienen ristiriidan, mutta katsellaan.) Oon myös kovasti inspiroitunut maailmasta ja yliopistoajasta ja siitä, että elämästä on hyvä ottaa irti niin paljon kuin saa. En tiedä mutta uskon, että mun arki Jyväskylässä muokautuu vähän erilaiseksi kuin mitä se oli ennen vaihtoa. Mulla on paljon ideoita ja kovin odottavainen & toiveikas olo tulevaisuuden suhteen.

Nyt on kuitenkin hyvä hetki palata kotiin. Juhlia joulua. Nähdä kaikki tärkeät ihmiset ja muut murmelit. Muuttaa uuteen kämppään Jyväskylässä ja jatkaa opiskeluja. Esipakkasin tänään ja kaikki mahtui, laukku painaa suunnilleen saman verran kuin tullessa. Perjantaina lähdetään.